Miksi häviämme normihämähäkille? Saammeko norminpurkutalkoot onnistumaan?, Mauno Sievänen

Valtion tahto oli aikoinaan perustaa Suomeen korkeakoulukampukset, jotka muuttuisivat yhteiskunnan muuttuessa ja olisivat kaikille avoimia. Tämä kulttuurihistoriallinen henki on ajankohtainen niin kauan kuin yhteiskunta on muutoksessa – eli ikuisesti.

Miksi muutosten ja uusien asioiden toteuttaminen on kuitenkin muuttunut yhä tahmeammaksi ja hitaammaksi?

Tampereen teknillisen yliopiston kampukselle Hervantaan valmistui vuonna 2015 kenties Euroopan ensimmäinen kaupallinen yliopistorakennus, Kampusareena. Rakennusta käyttävät sekä kaupallisia palveluja tarjoavat yritykset että perinteiset yliopistotoiminnot.

Kampusareena käynnisti uuden kampuskulttuurin, joka jo ensimmäisen toimintavuotensa aikana avasi kaikkien silmiä uusilla yhteisillä toimintamuodoillaan. Kampusareenan Kampusklubi on raikas ja uudenlainen avaus, jossa yritykset, opiskelijat ja tutkijat jakavat tila- ja yhteistyöresurssit uudella tavalla. Tilaa ei vuokrata ja käytetä perinteisesti neliöhinta- vaan jäsenhintaperiaatteella.

Muutoksia ei kuitenkaan ole helppo saada aikaan. Kampusareena saatiin syntymään, kun sen esteenä olleet asemakaavalliset ja rakennusoikeudelliset asiat yksinkertaisesti roiskaistiin sivuun ja laitettiin kuokka maahan.

Uusi avoin ja muuttuva Kampusareena on kunnianosoitus korkeakoulukampusten kulttuuriperinnölle – perinnölle, jonka sielun kirjoitti Suomen valtio korkeakoulujen kehittämislakiin 1960-luvun alussa.

Normiseitti tukahduttaa

Kiinteistö- ja kampuskehittämisen todellisuus ei ole kuitenkaan näin ruusuinen.

Valitettavan usein arki kulkee kuin hidastetussa filmissä. Viimeisen 30 vuoden aikana maankäytön, rakentamisen ja kiinteistökehityksen harjoittaminen on vaikeutunut oleellisesti.

On aivan kuin jokin iso normihämähäkki olisi kieputellut kiinteistönomistajat ja rakentajat nippuun ja halvaannuttanut heidät ennen kuivaksi imemistä. Jopa maan hallitus on joutunut perustamaan normien purkutalkoot, kun veri ei valtakunnassa enää kierrä.

Vuosien varrella normiseittiä on syntynyt uskomattomalla tahdilla.

Pisin meillä SYK:ssa käynnissä ollut asemakaavan muutosprosessi on kestänyt 23 vuotta. Eräs asuntotuottaja kertoi, että heidän oli tehtävä invamääräykset täyttävät WC-tilat kaikkiin kerroksiin, vaikka talossa ei ollut edes hissiä. Me taas jouduimme muutosten takia pysäyttämään lähes 100 miljoonan euron projektin, kun alueelta löytyi selvityksessä yksi liito-orava. Näitä harvinaisuuksia tulee vastaan joka kampuksella.

Kun lakiluonnoksia tehdään, lausuntojen antajilla ja muilla intressiryhmillä, kuten esteettömyysjärjestöillä ja luonnonsuojelijoilla, pitäisi olla jonkinlainen vastuu. Järjettömyys kääntyy kuitenkin lopulta itseään vastaan.

Muutosvastarintaa ja vallankäyttöä

Miksi sitten häviämme sodan normihämähäkille?

Tosiasia on, että lainsäätäjät ja viime kädessä me äänestäjät olemme törkeästi epäonnistuneet. Jotta ymmärtäisimme, miten olemme normihämähäkin seittiin joutuneet, asiaa pitäisi tutkia laajasti. Aihe ansaitsisi ison yhteiskunnallisen tutkimuspanostuksen.

Itse näen kysymyksen niin, että normiseitin takana on kysymys hallintokulttuurista, joka on jäänyt elämään omaa elämäänsä ja vähin erin irronnut todellisuudesta.

Sääliksi käy muun muassa opiskelija-asuntotuottajia, jotka pieniä asuntoja tuottaessaan joutuvat täyttämään ne invaympyröillä, autopaikoilla ja väestönsuojilla.

Toisaalta kyllähän sen ymmärtää – onhan toki tyypillinen opiskelija pyörätuolia käyttävä vanhus, joka omistaa auton ja käynnissä on toinen maailmansota. Näin se todellisuudentaju on irronnut.

Kysymys on myös ihmisen luontaisesta muutosvastarinnasta, joka voimakkaammillaan esiintyy pelkoon sekoitettuna. Vai kuinka muuten selittäisitte sen, että Suomi on ainoa maa maailmassa, joka vielä rakentaa väestönsuojia rakennuksiin?

Kysymys voi olla myös vallankäytöstä.

Vahva normitus tuo valtaa virkamiehelle. Hallintokulttuurimme on peräisin tsaarin ajalta. Vahinko vain, että sinänsä tarpeellinen EU toi siihen lisäksi ranskalaisen hallintotavan. Onneksi kuitenkin Sipilän hallituksen hallitusohjelma kieltää virkamiehiämme kiristämästä vaatimuksia EU:n vaatimusten yli.

Mutta, kuten aiemmin totesin, normiseitti on laaja yhteiskunnallinen kysymys, joka ansaitsee vakavan yhteiskunnallisen pohdinnan.

Harmi vain, että norminpurkutalkoot näyttävät epäonnistuvan.

Mauno Sievänen

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Mauno Sievänen kirjoittaa tässä blogissa ajatuksiaan liiketoiminnasta, kaavoituksesta ja rakennuttamisesta sekä yhteiskunnasta yleensä. Visionäärin intohimona on asioiden kehkeyttäminen, ilmiöiden ja ratkaisujen pohtiminen sekä kaikkinainen yksinkertaistaminen. Maunon avainnipusta löytyy kolme avainta, joilla hän hallitsee kaikkiaan 17 lukkoa.

Mauno Sievänen

Kommentoi